Hyvä konsti kokeilla, onko koiran tulevaisuudessa näkyvissä tarpeeksi liikuntaa on (onko liikuntaa koskaan tarpeeksi?) : ota kaulapanta ja talutin lenkille mukaan joka aamu ja ilta ja töistä palattuasi. Jos jaksat tehdä näin joka päivä poikkeuksetta puolen vuoden-vuoden ajan saatat olla koiralle potentiaalinen ulkoiluttaja. Jos harjoituksesta tekee mieli lintsata niin mieti miltä koirasta tuntuu odottaa 8-10 tuntia päästäkseen isännän/emännän kanssa pissalle???? Ehkä sinun pitäisikin ottaa kissa? Muut koiran omistajan ominaisuudet tulevat ajateltaviksi siinä samalla.
HINTA-LAATU-TERVEYS
Koiran hankinta sisältää muitakin menoja kuin koirasta maksettava hinta. Koiran hintahan voi olla kaikkea väliltä 500-3000 €, ja joskus tuntuu että pienimmät rodut ovat kalleimpia. Viime vuoden lopulla Seura-lehti julkaisi artikkelin siitä kuinka etätyöt ja kotona olon lisääntyminen ovat vaikuttaneet koirien hintoihin. Myös vakuutusyhtiöllä on sananen sanottavana koiran hankinnasta. Kannattaa lukea terveysasioista myös tämä artikkeli.
KOIRANPENNULLE AIKAA
Koiran hankintaan liittyy tietenkin oman aikataulun järjestäminen jo etukäteen sellaiseksi että käyttää koiraan mahdollisimman paljon aikaa. Sisäsiisteyden opettaminen vie aikaa, samoin peruskoulutus, lenkitys, se ei onnistu jos teet pitkiä päiviä ja koira joutuu olemaan paljon yksin. Eli jos olet tottunut tekemään paljon ylitöitä, on niistä nyt vaan luovuttava ja otettava vastuu uudesta koirakansalaisesta. Se palkitaan sinulle myöhemmin kun saat yhteyden koiraasi toimimaan.
HANKINNAT
Mitä pitää hankkia ennen koiran kotiutumista? Peti, kuljetuskoppa, ruoka- ja vesikipot, panta, talutin, kynsileikkurit, hammasharja ja -tahna, pissa-alustoja, matonpätkiä, puruluita, puruleluja jotka auttavat hampaiden vaihtumisessa, koiraportti, jos ei haluta koiran oleskelevan koko asunnossa, penturuokaa. matokuuri, joka annetaan ennen rokotusta. Leluja. Vuodenajasta riippuen jos talvi niin päälle pantavaa, mahdollisesti tossut, sadeasu.
ROKOTUKSET
Kun pentu on 4 kk , on se aika viedä rokotukselle. Varaa siis aika eläinlääkärille ja anna matokuuri viikkoa ennen rokotusta. Olet ehkä saanut pennulle rokotuspassin, merkitse siihen sirun no ja muut koiran tiedot. Säilytä passi hyvin, tarvitset sitä jos käyt näyttelyissä tai kilpailuissa todisteeksi rokotusten voimassaolosta. Myös jos käyt koirapuistossa on rokotukset oltava voimassa. Noudata eläinlääkärin ohjeita. Tehosterokote annetaan vuoden iässä. Eläinlääkärikäynnillä kannattaa kysellä jos jokin asia huolettaa, uuden ajan voi varata jos on vakavampi asia. Hoitajat usein myös näyttävät mielellään kuinka kynnet on hyvä leikata, pennulla ne kasvavat todella nopeasti ja ne on leikattava usein. Totuta koiraa käsittelyyn palkitsemalla aina kun tehdään jotain.
VAKUUTUKSET
Koiran vakuutusasiat kannattaa myös miettiä kuntoon, jos sattuu sairaus tai tapaturma, se voi tulla yllättävän kalliiksi. Usein sairaus huomataan viikonloppuna ja yöllä, jolloin päivystävä lääkäri on todella kallis. Vakuutus kannattaa kilpailuttaa ja ottaa selvää mitä se missäkin yhtiössä maksaa. Jos koirasi rotu on sairastavaa laatua, varaudu yllätyksiin. Kyllä vakuutusyhtiössä tiedetään. Esim. sileäkarvaisen kettuterrierin pennun vakuutus maksaisi n. 350-450 € ja vakuutuskauden enimmäiskorvaus olisi 3000-4000€ omavastuuosuus 60-70€+30% joka vähennetään korvaussummasta. Kyllä karvakorva kannattaa vakuuttaa..
Miksi on niin tärkeätä tietää oletko sopiva koiran omistajaksi ja millainen koira olisi sinun elämääsi ja tapoihisi sopiva? Ettet ottaisi itsellesi sopimatonta rotua edustavaa koiraa. Itselläni on terrierirotuisia koiria 2 kpl, mutta tämän mukaan Collie sopisi minulle. 10 vuotta sitten tilanteeni oli toinen. Alla hyödyllinen linkki jonka takaa löytyy paljon hyvää tietoa.
https://www.hankikoira.fi/rotutesti
LAPSIYSTÄVÄLLISIÄ KOIRAROTUJA
Valittaessa lapsiystävällistä koirarotua, eläimen on oltava sopeutuvainen lasten aktiivisuuteen ja uteliaisuuteen. Koirat ovat yksilöllisiä eikä siis voi sanoa jonkun yksittäisen koirarodun olevan lapsiperheeseen sopiva tai sopimaton. Koiran on oltava tottelevainen ja nopea oppimaan, ja usein lapsiperheeseen sopiikin ns. älykkään rodun edustaja. Koiran käytös määräytyy 50-prosenttisesti rodun tai perimän mukaan ja 50-prosenttisesti kokemusten ja koulutuksen mukaan. Siksi koulutus ja sosiaalistaminen ovat tärkeitä.
Lapsiperheisiin sopivia koirarotuja ovat esimerkiksi spanielit, noutajat, setterit ja vesikoirat. Ne ovat sosiaalisia, joustavia ja sovittelunhaluisia koiria. Keskikokoiset rodut, kuten keeshond, sekä metsästyskoirat esim. kettuterrieri tulevat hyvin toimeen lasten kanssa. Myös saksanpaimenkoira, valkoinenpaimenkoira, suomenlapinkoira, schapendoes ja berninpaimenkoira pärjäävät hyvin lasten kanssa. Jotkut paimenkoirat taas voivat olla lapsiperheeseen liian herkkiä ja valppaita, kuten bordercollie ja belgianpaimenkoira.
JÄTTIKOIRAT
Jos perheeseen halutaan jättikoiraa, leonbergin- tai newfoundlandinkoira, jotka ovat kärsivällisiä koiria, eivätkä tarvitse hirveän paljon liikuntaa voisivat olla sopivia. Koiran rotu ei ole sen omistamisessa olennaisin asia, vaan se että koira on omistajansa hallinnassa. Koira tarvitsee selkeät säännöt kotona, ulkoillessa ja kyläillessä. Ennen kuin perheeseen hankitaan koira sinun on tiedettävä oletko sopiva koiran omistajaksi ja jokaisen on tiedettävä, miten koiraa käsitellään. Vastuu koirasta on aina aikuisella. Sitä ei voi siirtää lapselle.
ENSIMMÄISEKSI KOIRAKSI SOPIVIA ROTUJA
Australianpaimenkoira on lojaali ja hellyydenkipeä, mutta toisaalta luontainen vahti. Bassetti voi olla juuri perheellesi sopiva vaihtoehto, jos et etsi aktiivista koiraa. Bassetit eivät innostu herkästi eivätkä kaipaa leikkimistä. Beaglet ovat ystävällisiä ja aktiivisia koiria. Ne pitävät lasten kanssa leikkimisestä ja voivat parhaimmillaan viihdyttää lapsia tuntien ajan. Kiltti, rakastava ja älykäs luonne, voima ja fyysinen kestävyys tekevät bokserista erinomaisen vahtikoiran lapsille. Chesapeaket kaipaavat usein huomiota. Ne leikkivät mielellään lasten kanssa ja ovat talonsuojelijoita. Colliet leikkivät mielellään lasten kanssa mutta myös suojelevat heitä.
Englanninspringerspanielit oppivat helposti, ovat aktiivisia ja innostuvat herkästi. harmaanorjanhirvikoirat eivät ole parhaita mahdollisia vahtikoiria, mutta ne ovat hyviä perhekoiria, sillä ne ovat älykkäitä, leikkisiä ja innokkaita. Kultaisetnoutajat ovat kärsivällisiä ja kilttejä, ne sietävät turkkiin tarttumista ja hännän vetämistä, minkä takia ne ovatkin suosittuja lapsiperheen lemmikkeinä. Puremistilastoissa kultaisetnoutajat ovat saksanpaimenkoirien ja kiinanpystykorvien jälkeen kolmansia mutta johtuisiko sijoitus tilastoissa niiden yleisyydestä? Opeta lasta kohtelemaan koiraa oikein äläkä koskaan jätä lasta ja koiraa valvomatta. Kääpiösnautseri on ihana, älykäs, erittäin helppo kouluttaa ja luonteeltaan seurallinen rotu, joka ei vaadi niin paljon liikuntaa kuin esim. labradorinnoutaja.
Labradorinnoutaja on vuodesta 2010 ollut Suomen suosituin koirarotu ja niitä rekisteröitiin esim. vuonna 2019 2307 kpl. Syyt ovat selvät. Labradorinnoutajat ovat helppoja kouluttaa ja opettaa sisäsiistiksi. Kultaistennoutajien tapaan labbikset ovat leikkisiä ja huomionhakuisia. Labradorinnoutajat voivat leikkiä tuntikaupalla lasten kanssa. Isosta koostaan huolimatta newfoundlandinkoirat ovat kilttejä eikä niillä ole tapana olla aggressiivisia perheelleen tai muille koirille.
Ranskanbulldoggi on myös pienikokoinen ja melko rauhallinen. Se oppii nopeasti temppuja, mutta osaa myös nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Pienet koirarodut sopivat paremmin ensiomistajille. Ne ovat älykkäitä ja helpompi kouluttaa, lapsirakkaita ja niiden liikunnantarve on pienempi suuriin rotuihin verrattuna. Sekarotuinen koira voi kuitenkin olla perheelle täydellinen lemmikki. Suurin osa näistä koirista on luonteeltaan helliä ja uskollisia, ja niistä kasvaa kiitollisia ja leikkisiä lemmikkejä. Villakoirat ovat leikkisiä, tottelevaisia, uskollisia ja rakastavia. Vizslat sopivat hyvin perheisiin lemmikeiksi.
Parhaat koirarodut lapsiperheisiin ovat sellaisia, joilla on taipumus tottelevaisuuteen sekä kiintymykseen ja sen osoittamiseen. Ennen koiran hankkimista on tärkeä miettiä tarkkaan, mitä lemmikiltä halutaan. Miten tietyn rodun luonne sopii perheeseen ja sen elämäntyyliin sekä että oletko sopiva koiran omistajaksi.
EHDOTON EI ENSIOMISTAJILLE
Vaikka huskyt ovatkin kovin söpöjä, ne ovat yksi tällaisista alkukantaisista roduista, joita on erittäin vaikea kouluttaa. Samoin alaskanmalamuutit, chow chowt ja monet pystykorva rodut. Vaikka ne ovatkin söpöjä ulkonäöltään, voivat ne kokemattomissa käsissä muuttua todellisiksi tuholaisiksi. Kun kokemusta kertyy lisää, voi harkita tällaisten rotujen hankintaa.
KOIRAT JOISTA EI LÄHDE PALJON KARVAA
Afgaaninvinttikoira koulutuksella siitä voi kasvaa tottelevainen, leikkisä ja rakastava koira. Basenji on ystävällinen, utelias ja itsenäinen koira, joka rakastaa lapsia, mikä tekee siitä hyvän perhekoiran. Belgianpaimenkoira, Bichon frisé on huolettoman iloinen koira ja kiintyvä, sopii niin perheille kuin yksineläjillekin. Bouvieria pidetään loistavana perhekoirana sen lempeän olemuksen, nopean oppimiskyvyn ja norsun muistin vuoksi. Cairnterrieri Skotlannin ylämailta olevaa cairnterrieriä on pidetty hyvin älykkäänä ja ystävällisenä pikku koirana. Coton de Tulear onnellisia pikku klovneja.
Kiinanharjakoira on lempeä, kiintyvä ja leikkisä koira. Komondor on alun perin unkarilainen lammaskoira, josta saa loistavan perhekoiran. Kääpiösnautseri on hyvin älykäs, pitää oppimisesta ja on ystävällinen ja kiintyvä. Labradoodle villakoiran ja labradorinnoutajan risteytys, rakastava ja energinen, tyyni koira. Lagotto romagnolo lempeä, rakastava ja erittäin älykäs koira. Lhasa Apso on uskollinen, älykäs ja eloisa. Se tietää, miten selviytyä elämästä sisätiloissa, eikä se vaadi paljon kuntoilua. Länsiylämaanterrieri westie on 🙂
Maltankoira Älykäs, rakastava ja eloisa, loistava seuralainen. Meksikonkarvatonkoira tyyni ja rakastava ja mukautuu erilaisiin elinolosuhteisiin. Portugalinvesikoira, Skotlanninterrieri on pieni ja itsepäinen, mutta rakastava ja leikkisä. Vaikka se on melko itsenäinen, se on hyvin utelias ja rakastaa olla ihmistensä seurassa. Villakoira keskikokoinen, kääpiö- tai toyvillakoira, ne kaikki tunnetaan hyvästä luonteestaan, energiastaan ja rakastavasta luonteestaan. Yorkshirenterrieri Suuri koira pienessä ruumiissa, peloton ja utelias, leikkisä, mutta pomottava luonne.
ÄLYKKÄIMMÄT KOIRARODUT, perustuu psykologi Stanley Corenin tekemiin tutkimuksiin
Kauniin ulkonäkönsä lisäksi bordercollie on erittäin älykäs koira. Tämä rotu on todettu toistuvasti älykkäimmäksi koiraroduksi. Kyky oppia ja tehdä työtä yhdistettynä rohkeuteen tekee näistä koirista täydellisiä paimenkoiria. Dobermannit ovat omassa luokassaan, mitä tulee käskyjen muistamisen ja tottelemisen nopeuteen. Kultainennoutaja on hyväkäytöksinen ja lempeä koira, jota käytetään sekä metsästyksessä että laajasti erilaisissa työtehtävissä esimerkiksi opas-, pelastus ja huumekoirina. Labradorinnoutaja on paitsi yksi maailman suosituimmista koiraroduista, myös yksi tottelevaisimmista. Älykkyytensä ja uskollisuutensa ansiosta labradorinnoutajat loistavat monimutkaisissakin työtehtävissä, kuten pommi- ja huumekoirina.
Saksanpaimenkoira on yksi maailman rakastavimmasta ja älykkäimmistä koiraroduista. Fyysinen kestävyytensä, näyttävän ulkonäkönsä, uskollisuutensa ja älykkyytensä ansiosta saksanpaimenkoira on tänä päivänä suosittu käyttö- ja palveluskoirarotu. Shetlanninlammaskoira on melko helposti koulutettavissa ja se oppii nopeasti uusia asioita. Villakoirat ovat helposti koulutettavia tottelevaisia koiria. Nopea oppimiskyky teki villakoirista erittäin suosittuja sirkuskoiria.
Koiran älykkyys riippuu pitkälti hyvästä koulutuksesta. Koira osaa sen mikä sille on opetettu, vaikka jotkut asiat tuntuvat periytyvän äidinmaidossa.
Tunnetko koirarotuja? Etsi tietoa erilaisista koiraroduista, alla kuvia sekä vastaukset:












oikeat vastaukset: 1. Amerikanrottaterrieri 2. Basset 3. Bernhardinkoira 4. Bordercollie 5. Kultainennoutaja
6. Englanninkettukoira 7. Saksanpaimenkoira 8. Saluki 9. whippet 10. Tanskandoggi 11. Dalmatialainen 12. Kettuterrieri