Kerron teille tarinan: millainen oli oma polkuni kuljettajasta yrittäjäksi ja liikenneopettajaksi. Olen syntyisin yrittäjäperheestä, ja ensimmäiset reilun 30 vuotta kotipaikkana oli Vihti. Isälläni, kuten kahdella veljelläänkin, oli tukkien sahaukseen käytettävä kenttäsaha, sirkkelisaha. Hänellä oli myös kaivinkone, jolla isä teki maatiloille ojankaivuuta, kun maa oli sulaa, ja paljon myös maatiloille sahattiin, talvisin oikein kovalla pakkasella oli sitten laitteiden kunnostusta autotallissa ja hallissa. Sieltä tuli selkäytimeen jokapäiväisen töihin lähdön ja pitkien työpäivien tapa.
Opiskeluaikana (Sammatti) hankin Lohjalla autokoulussa AB-ajokortin, siihen aikaan moottoripyöräkortin sai ”lahjaksi” kaupan päälle ilman ajokoetta. Autokoulu oli bussimatkan päässä enkä pystynyt silloin heti kuorma-autokorttia ajamaan, kun ei päässyt kulkemaan. Henkilöauton ajokokeessa arvioijalla oli toinen jalka kipsattuna ja sanoi että ajahan sitten nätisti… no, räpätätinä selvitin ajokokeen, kun sain heti kerrottua virheeni, joita tein, sanoin että olen hermona. minä sain kortin mutta perässäni ajanut kevaripoika hylättiin samoista virheistä, jotka minä tein…. voivoi…. Kortin saatuani ajoin paljon, ja pitkiä matkoja, siskoista toinen asui 300 km:n ja toinen 800 km:n päässä, tuli käytyä monta kertaa kyläilemässä.
Nuorempana tein ”naisten hommia”, keittiössä, baarissa ja siivoten mutta pikkuhiljaa alkoi kaipuu tien päälle vetää, kun kavereissa oli isojen autojen kuljettajia, välillä pääsin apulaiseksi mukaan. Kuorma-autokortin suoritin autokoulussa, muistan hyvin ajokokeen, kun autosta oli toinen etuvalo pimeä ja ope sanoi ajokokeeseen mennessämme, että älä laita ajovaloja, kun ei molemmat toimi. No en sitten laittanut kokeessakaan, silloin oli sääntö, ettei kesällä taajamassa valoja tarvinnutkaan käyttää, mutta sen ulkopuolella ne piti laittaa. Ajokokeen arvioija sitten ajon päätyttyä sanoi, että sammuta valot ja moottori. Sammutettuani moottorin sanoin, etten voi valoja sammuttaa, kun ei ne olleet päällä olleetkaan, hän kysyi miksi, ja kerroin mitä ope oli neuvonut. Minä kyllä sain kortin, mutta ope sai läksytyksen, että anna olla viimeinen kerta, kun tulet kokeeseen epäkuntoisella autolla. Ja minä sain pärinät kotimatkalla …
ISOT AUTOT
Linja-autokorttiin Rajamäellä TTS:lla suostuttelivat minut sitten ensin, vaikka olin CE-koulutukseen hakenut, sanoivat että naiset työllistyvät linja-autonkuljettajan työhön paremmin. Silloin minulle alkoi valjeta, millainen miesten maailma tuo automaailma olikaan. Opettajat olivat melko iäkkäitä, syyn siihen ymmärsin kyllä myöhemmin, täytyyhän opettajalla olla työkokemusta aloista, joita opettaa, ja toisaalta monella raskaan kaluston kouluttajalla on jokin kuljetusammatin tuoma tukielinten sairaus, selkä tai jalat huonot, jonka takia he ovat kuljettajan ammatista siirtyneet muihin töihin. Kuljettajan työ on enemmän fyysistä mutta opettajan työ taas henkistä, ei sekään välttämättä kaikille sovi. Jotkut opettivat vain linja-autolla, jotkut molemmilla laitteilla. Itse opetan molemmilla.
Ajoin sitten bussia sinistä, mutta maaseudulla, kotikulmilla, josta en oikein olisi välittänyt. Kun kyytiin tulevat vanhemmat ihmiset kysyi oletkos sinä sen xxx xxx tytär, kyllähän minä isäsi tunnen, samaa näköä teissä on, pieni kun olit niin sinua luultiin pojaksi, ja siinähän sinä nyt olet, ison auton ratissa. Jotkut sedät katsoi pitkään, uskaltaako tulla kun nainen ratissa… Liukenin sitten aika pian eri firmaan pääkaupunkiseudulle ajoon missä ei ollut tuttuja ja olivat naiskuljettajiinkin jo tottuneet, mutta jouduin kuitenkin aika pian taas kotikulmille ajoon kun samalla yhtiöllä oli sielläkin linjoja.
Silloin ajattelin, että parasta lähteä hankkimaan CE-kortti ja niin teinkin, olin välillä melkein vuoden huoltoasemalla töissä ja sitten pääsin taas Rajamäelle koulutukseen. Pääsin, kun olin työttömyysuhan alainen ja helpompihan se oli järjestää huoltoasemalta kuin bussifirmasta. Nykyäänkin on sama mahdollisuus. Sielläkin koulutuksessa miehet päättivät, kuka harjoittelee puoliperällä ja kuka täysperällä. Koska naiset työllistyvät konttien ja irtoperien kuljetukseen ja miehet täysperäajoihin, sanoivat… Ajoin sitten käsittely- ja ajokokeen puolikkaalla. Hyvinkäällä oli liikenneajot sekä tutkinnot.
TYTÖT PUOLIKKAITA, POJAT TÄYSIÄ…
Ei se kuitenkaan niin mennyt. Työharjoittelupaikassa kotikylällä oli vain täysperiä ja sain opetella peruuttamista aina kun oli aikaa. Työpaikkaa siitä ei tullut, pikkufirma, joten pääkaupunkiseudulle lähdin sitten työn hakuun. Eräs firma haki puoliperän kuljettajaa mutta kun soitin, johtaja selitti että hänen kasettiauton kuljettajansa halusi siirtyä puolikkaaseen ja että eikös me sovita ettet ole hakenutkaan, ei se kokemattomalle oikein käy kasettihommat… No opettajani oli minulle tästä paikasta vinkannut ja kuultuaan tämän hän soitti sinne firmaan tuohtuneena, ja johtaja hänelle selittämään ettei hän voi naiskuljettajaa ottaa, vaimonsa on todella mustasukkainen eikä hänellä ole oikein varaa kun on tullut aiemmin töpeksittyä. Oli miten oli, olisin voinut ilmiantaa hänet syrjinnästä mutta mitäs oisin siitä hyötynyt en mitään.
Menin sitten käymään Helsingissä isommassa firmassa ja siellä oli montakin kuljetusliikettä saman katon alla. Ensimmäisessä ei heti luvattu vaan sanottiin että ilmoittavat jonkun päivän kuluttua. Tapasin käytävällä opiskelukaverini, joka sanoi että tule meidän firmasta kysymään, hän takaa minut. No kysyin töitä ja seuraavana päivänä ne sitten alkoivat… Elämäni mukavimmat seikkailuvuodet, niin paljon mahtuu niihin…

Vähälän kuljettajana
Siinä vierähti vuosia, muutin Vihdistä Vantaalle ja sitten alkoi kiinnostamaan oma yrittäjyys. Polkuni kuljettajasta yrittäjäksi ja liikenneopettajaksi alkoi kun kävin 1996 kesälomani aikana kuljetusyrittäjän koulutuksen ja vaihdoin hetkeksi työnantajaakin. Erään tutun kuljettajan kanssa laitoimme OY-muotoisen kuljetusyrityksen toimintaan. Pakettiautosta se alkoi, ensin auto ostettiin velaksi ja haettiin liikennelupa (silloin oli mahdollista että liikennelupiin tarvittava takuusumma käsitti velkaisen auton, jonka arvo oli yhtiön omaisuutta, tämähän on muuttunut, ei onnistu enää) sitten markkinoimme sitä ajoon, satoja tarjouskirjeitä muttei yhtään vastausta… Kuljetusvälitysliikkeestä pääkaupunkiseudulta ostimme sitten lopulta osakkeen ja pääsimme alkuun. Kustannukset omasta pussista olivat tuolloin jokseenkin 30k (markoissa) ja se auto velkana) Leivänajoa oli säännöllisesti, ja iltapäiviksi huolintafirmaan jakelemaan ulkomaan paketteja, enimmäkseen ajoin rannikolle jossa ruotsin kieli oli vallalla.
Yhtiöön tuli puolivahingossa yhtiökumppanilta puolikaskin, pakettiauto vaihtui isompaan ja sitten tällä yhtiökumppanilla alkoi omassa yrityksessään menemään huonosti, hänellä oli myös oma yritys. Se vaikutti yhteiseen yhtiöömme niin että jouduin lunastamaan hänet ”eurolla” ulos. Muutin välillä Helsingin puolelle, Keravallakin asuin hetken ja sitten taas Vantaalla.
YRITTÄJYYS YKSIN
Siitä alkoi oma yrittäjäntaipaleeni ilman toisen osakkaan taakkaa. Pääsin ylimääräisestä rasitepuolikkaasta eroon(sen oli yhtiökumppani hoitanut Merikiidolle ”hyvään” ajoon jossa olimme ehkä alihankkijan alihankkijoita jolloin auto ei paljon tuottanut, sitä joutui syöttämään pulla-auton tuloilla), myin sen romuttamolle, ja vaihdoin oman työkaluni ihan uuteen. Oli aika yrittää yksin. Myin välitysfirman osakkeenkin pois ja vaihdoin toimeksiantajaa, samaan pihaan jossa olin yhdistelmä-ajoneuvonkuljettajana toiminut melkein 10 vuotta. Ihan hyvin loppuaika yrittäjänä menikin, kunnes loukkasin nilkkani ja sen seurauksena päätin, että nyt rappukannot riittävät. Ope, joka oli pysynyt ystävänä matkassa, houkutteli vielä opekouluun ja siitä alkoi eräänlainen seikkailu myös. Yritykseni ei mennyt konkurssiin, vaikka se ja myynti ovat ainoita keinoja olleet osakeyhtiöstä eroon pääsemiseen. Auton myynti oli kovin ja hitain prosessi, onneksi ystäväni oli apuna tässä loppuselvityksessä. Annoin yhtiön vaan huilata, 10 vuotta kesti ennen kuin prh ilmoitti poistavansa sen rekisteristä, yksi 0-veroilmoitus vielä piti täyttää, sen tein itse, sitten se oli ohi.
YHTIÖKUMPPANIN VALINTA
Jälkikäteen olen ajatellut valintoja joita silloin tein. Kunpa yrittäjiksi aikovat tutkisivat taustoja, kenen kanssa ryhtyvät kumppaneiksi. Joillakin ei ole halustaan huolimatta kykyä yrittäjyyteen. Itsekin opin monta kertaa kantapään kautta tärkeitä asioita, mutta jos perusta on kunnossa eikä lähde isottelemaan niin kyllä yrittäjyydessä on kuitenkin oma vapautensa ja päätösvaltansa. Apua kannattaa pyytää asiantuntijoilta, siinä on aina vakuus faktoista olemassa.AIKAJANA
Rupesin silloin ennen opekouluun pyrkimistä suorittamaan ammattitutkintoja (Yhdistelmä-ajoneuvonkuljettaja ja Linja-autonkuljettaja) ja tulihan siinä logistiikan perustutkintopaperikin kylkiäisinä. Jotkut sanoivat että tehtailin tutkintoja. En osannut kyllä niin ajatella, kaikissa tutkinnoissa oli tutkimustyötä nykysäädöksiin ja moni asia tuli selkeämmäksi. Jokaisen kuljettajan pitäisi tehdä sellainen tutkinto jossa joutuu faktatiedon etsimään ja opiskelemaan ja päivittämään itse. Näillä tutkinnoilla hain sitten kouluun ja pääsin. Ajoin bussia ennen kouluunmenoa ja sen aikanakin, sain opintotukea ja asuin opiskelupaikkakunnalla Hämeenlinnassa. Kaikenikäisiä meitä opiskelijoita oli, ihan nuoria ja liki 60-vuotiaita, ympäri Suomen, ja kyllähän sieltä sen opeluvan sai. Tutustui monenlaisiin ihmisiin. Joitakin opiskelijatovereita on ollut samoissa opettajapaikoissakin.
Muutin koulun loputtua Vantaalle. Työllistyin samaan opinahjoon, jossa olin itse kahteen kertaan opiskellut ajo-oikeuksia hankkimassa, ja tykkäsin työstäni, mutta se miesten maailma…Lähdin jonkun ajan päästä uudelleen bussia ajamaan ja siinä vierähti taas vuosia. Muutin Vantaalta Karkkilaan, äitinikin muutti sinne. Sieltä muutimme yhdessä Nummelaan. Jossain vaiheessa ostin Somerolta oman rivitalo-asunnon johon äitikin muutti.
Lopulta hain erästä open paikkaa ja sain sen, muutama vuosi vierähti ja olin yhtäkkiä työtön. Olin ostanut Someron asunnon myynnistä saamillani rahoilla rivitaloyksiön Kemiönsaaresta ja muutin kokonaan sinne, työasunto oli ollut Loimaalla, olen työn takia asunut myös Nummelassa ja Somerolla vuokra-asunnoissa asunnon myynnin jälkeen. Lähdin vielä opiskelemaan uuden ammatin ja olin työtön vielä jonkun aikaa senkin jälkeen.
Toiseen polveeni laitettiin tekonivel, heti sen jälkeen myin Kemiönsaaren asunnon ja olen muuttanut sen jälkeen 4 kertaa (kaikki muutot olen tehnyt yksin, joskus on joku ollut pesukoneen nostossa apuna), ensin Strömman liepeille, siitä Marttilaan työpaikan toivossa, ja siitä toivuttuani hain taas open paikkaa, uusi työpaikka löytyi Uudestakaupungista ja muutin sitten Pyhämaalle. Ei se muuttaminen siihenkään siis loppunut, tämä viimeisin työpaikka löytyi Turusta, kun ensin olin muuttanut Saloon…. Tämä nykyinen työpaikka on ihmisystävällinen, hyvä olo töihin mennessä ja kotiin lähtiessä. Pian (ensi kesänä) on eläkeikäkin saavutettu. On ollut rikasta elämää, paljon kokemuksia, vierivä kivi ei sammaloidu ja matkailu avartaa mitä kaikkia näitä nyt on todeksi havaittukaan, olen elämääni ihan tyytyväinen. Koirani kanssa aika kuluu, se pitää minut ”tikittämässä”